Juontaja

Julle Kallio on puhunut ammatikseen 20 vuotta. Päätyönään hän työskentelee Radio Porissa huolehtien tiukalla, mutta rennolla ammattitaidolla päivittäisen radiolähetyksen soljumisesta eteenpäin. Julle Kallio palkittiin Vuoden paikallisradiojuontajana 2017.

Tapahtumissa, messuilla, yksityis- ja yritystilaisuuksissa sekä festivaaleilla Jullen omintakeinen ja hauska juontamistyyli on lunastanut paikkansa satojen keikkojen tyytyväisillä palautteilla. 

Timanttinen tilannetaju, hyvä valmistautuminen ja fiksu asenne ovat taanneet keikkojen jatkuvuuden ja kovan kysynnän.

Laulaja

Julle Kallio esiintyy yksin kitaran kanssa, duona tai koko yhtyeen voimin. Pop- ja rockmusiikin hitit ja klassikot saavat upean ja mukaansatempaavan tulkinnan karismaattisen ja loistavan laulajan ottaessa estradin kuin estradin haltuun.

Keikat toteutetaan aina sataprosenttisella ammattitaidolla, yleisön tiukat vaatimukset huomioon ottaen, olivat kyseessä sitten kotibileet, häät suuremmat juhlat, yritystilaisuudet tai ravintolakeikat.

Spiikkeri

Julle Kallio on pitkän uransa aikana spiikannut lukemattoman määrän radiomainoksia sekä tehnyt erilaisia äänituotantoja eri medioille ja tapahtumiin.

Jullen äänen olet voinut kuulla porilaisten tapahtumien ja mainostuotantojen ohella muun muassa Radio Mikkelin, Radio Kuopion, Radio Kompassin, Auran Aaltojen, Hitmixin ja Helmiradion erilaisissa mainoksissa. Julle Kallio toimi voice overina Nelosella keväällä 2018 nähdyssä Pallon Ympäri -sarjassa, jonka tuotannosta vastasi Rabbit Films.

Näyttelijä

" Viimeisimpänä lisäyksenä ansioluetteloon; vierailevana näyttelijänä toimiminen Porin Teatterin päänäyttämöllä esitetyssä Hockey Night -komediassa."

Julle Kallio
puhetta, ääntä & viihdettä

 

 

julle@rockentertainment.fi
045 6108 007